OMISTAJAKONSULTOINTI

YRITYSKAUPAT

kantavatko omat siivet

Yrityskonsultti

-ongelman ratkaisut

-kannattavuusarviot

-ennusteet

-kassavirtalaskelmat

-investointilaskelmat

-myynnin suunnittelu 

-kuntoarviot  

-yrityskaupat


 

 

Yrittäminen on riskien ottamista ja palkitsevaa, jos vain siivet kantavat. 

 

Olemme eläneet yrityksissä  monesta syystä haasteellista aikaa, jolloin  omien siipien kantavuutta useilla

toimialoilla on  testattu. On ollut vaikea ennustaa epävarman kauden pituutta.

Epävarmuus sekä energiakustannukset ovat tuoneet uusia haasteita yrittämisen polulle.

 

Yrittäjä-X:ssä  aikaa on käytetty konsultointityöhön, joka on auttanut asiakasyrityksiä selviytymään

pitkittyneistä kriiseistä.

 

Kannattavuuden kehittäminen ja  maksuvalmiuden ylläpito ovat oilleet kasvaneessa merkityksessä.

Yrityskauppoja on yleisesti tehty hieman kasvanein volyymein, tuottavat yritykset sekä ne,

joilla on valoisia näkymiä jatkossa, käyvät kaupaksi. Myynnin volyymikehityksen toteutuma

ja etenkin tulevaisuuden näkymä määräävät yritysten hintoja.

 

Myyntiä voi miettiä yhtenä ratkaisuna omaan tilanteeseen. Pitkään yrittäneellä voi olla tarpeen antaa tilaa jatkajalle

kunhan vain sopiva löytyy.

 

Yrittäjä-X:n Yritysvälityksen tarkoituksena on saattaa yhteen yrityksen myyjä ja ostaja siten, 

että  kummankin osapuolen intressit kohtaavat.

 

Yrityskonsultointi   

   

Yrityskonsultointimme tähtää yrittäjän tulojen ja yrityksen 

kannattavuuden kasvattamiseen  

 

Konsultointyön kohteita ovat esimerkiksi

LOGO yrittajax1024 1

-rahoituslaskelmat

-rahoitusratkaisut, tarvittaessa rahoittajien kontaktointi

-kannattavuuden kehittäminen

-kassavirtalaskelmat

-taseen optimointi                                                                    

 

                                                    -strategiakehitys

                                                    -tervehdyttämiset

                                                    -yrityksen saattaminen myyntikuntoon

                                                    -sijoituskonsultointi

Yritysvälitys, autamme yrityksen myyjää toteuttamaan tavoitteensa 

Hakusanoja: yrityskonsultointi  yrityskonsultti oulu   yrityskonsultti lappi   kassavirtalaskelma 

kannattavuusanalyysi kannattavuuslaskelma investointilaskelma rahoituslaskelma  yritysvälitys oulu 

yritysvälitys lappi  yritysvälitys pohjois-pohjanmaa  yrityskaupat 

myytävät yritykset  ostettavat yritykset  arvonmääritys

 

 

 

copyright Tallfors Oy

MYYTÄVÄT KOHTEET

Lisää

OSTETAAN

Ostetaan halli Rovaniemi Rovaniemeltä  liike/teollisuusalueellatoimiva yritys etsii  200-300 m2...
LisääLisää kohteita